sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Laura paljastaa hypetysyrityksen

Hei, en olekaan kuollut! Olen siirtnyt tänne bloggeriin! Tervetuloa lukemaan.

Kävin Tampereen kirjamessuilla sunnuntaina kuuntelemassa siellä esiintyvää ystävää. Satuinpa samalla pysähtymään Viita-lavan läheisyyteen kuuntelemaan kun Savukeitaan Ville Hytönen haastatteli saman puulaakin kirjailija Timo Hännikäistä, joka on nyt saanut runsaasti mediavalaistusta julkaistuaan poleemisen pamflettinsa Ilman. Pamfletin sisältö kuuluisi noin haastattelun perusteella olevan se, että voi voi kun on epistä, että maailma on ylierotisoitunut ja naisille irtoaa ilmaisnäytteitä niin paljon helpommin kuin miehille. Onko muka näin? Ja jos on, niin mitä sitten? Pitäisikö minun kirjoittaa pamfletti aiheesta, että on epäreilua, että niin harvat voittavat lotossa? Tai että Suomessa on kylmemmät uimavedet kuin Kreikassa?

Paljastan nyt tänne tosiasian silläkin uhalla, että Ukkoni reagoi tähän voimakkaasti: naiset ovat todellakin valikoivia ja vähintäänkin yhtä paljon kuin miehet. Totuutenahan pidetään, että miehet arvioivat kaikkia kohdalleen sattuvia naisia mahdollisina pariutumiskumppaneina. Niin arvioivat naisetkin. Nainen jaottelee miehet ulkonäön perusteella kolmeen luokkaan, jotka ovat ”panisin ilman muuta”, ”voisin panna paremman puutteessa” ja ”en todellakaan panis”. Mutta vaikka nainen luokittelisi miehen ”panisin ilman muuta” –luokkaan, se ei tarkoita, että hän olisi valmis olemaan tämän kanssa silleen. Panemattomuuteen voi olla syynä esim. se, että nainen haluaa pysyä uskollisena omalle kultsulleen, pantavaksi luokiteltu mies vaikuttaa muuten ääliöltä, juuri sillä hetkellä ei hotsita tms. Miksi ihmeessä naiset eivät saisi olla valikoivia?

Hännikäinen tarjosi ratkaisuksi seksuaaliseen epätasa-arvoon mm. ”täydellistä seksuaalista vapautumista” eli että hylkäisimme parisuhdeinstutuution ja hän voisi mennä kysymään ketä tahansa naista petikumppanikseen. Okei, mutta eikö tasa-arvoon kuulu myös oikeus sanoa ei? Ja hölmökin nyt tajuaa, että pariutumiseen liittyy myös muita tunteita kuin kaunaisuutta. Järkipeli ei sovi ihmissuhdepeleihin, valitan. Toinen Hännikäisen vaihtoehto oli paluu patriarkaaliseen tiukkaan perhekuvioon: yksi mies hallitsee yhtä naista. Häh? Jos mä en saa ilmaisnäytteitä, ei kukaan muukaan saa saada? Mikä näitä nippa nappa kolmekymppisiä vaivaa? Onko siellä päiväkodissa sanottu, että kaikkien tulee aina saada yhtä paljon? Tervetuloa tosielämään!

Summa summarum: en usko, että Hännikäinen, herkkä runoilijapoika, on kirjoittanut pamflettiaan tippaakaan tosissaan tai ajaakseen edellä mainittuja asioita. Tosiasialliset pontimet kirjoittamiselle lienevät halu saada julkisuutta ja sitä kautta sitten sitä piparia yllin kyllin ja/tai tarve saada Savukeitaalle ”vetohevonen”, yksi julkaisu, jota myytäisiin yli 300 kappaletta, vrt. Etukeno ja Pääministerin morsian, jonka turvin sitten julkaista taas jotain vähemmän julkisuutta kiehtovaa.

Kaikille, joita kiinnostaa, millä perusteella miehet ja naiset valikoivat partnerinsa, saavat tai jäävät ilman, suosittelen Tyyppiteoria-nimistä sosiologian virtuaalitutkimustani.

16 kommenttia:

  1. Hetken aloin jo epäillä, olenko onnistunut murtamaan salaisen koodin Laura Saaren henkilöllisyydestä: voisiko kyseessä olla samoista teemoista ahkerasti bloggaava tamperelaisnainen, Minttu "Birdy" Hapuli? Hylkäsin teorian kun muistelin Lauran maininneen lapsensa, Birdyhän viittaa usein vapaaehtoiseen lapsettomuuteensa. Vai onko kyseessä vain ovela hämäysyritys? :)

    Ei vaineskaan, Laura Saaren henkilöllisyys olkoon hänen oma asiansa, aiheellinen mielipide ja muistutus taas tämäkin, vaikka ei taida mennä Hännikäiselle & kumppaneille jakeluun, vaikka kuinka moni näistä asioista paasaisi.

    VastaaPoista
  2. No, eikä kun oikeasti olen naisena verkossa elelevä Panu Rajala... Kiähhäh hää... tai sitten en. Mutta Hapuli en ole, huithapuli kylläkin. Keep on guessing, en takuulla myönnä jos osut oikeaan ; )

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogille :)

    Miehethän ovat jo aikaa sitten omaksuneet tuon suorasukaisen ehdottelun tavakseen. Tai ainakin sitä on viime aikoina ilmaantunut esille hämmentävän runsaasti. Joten miten miten ihmeessä se poika on muka voinut olla ilman neljä vuotta! Säkissäkö kasvanut ;)

    VastaaPoista
  4. Tänne siis muutit, onnea uuteen kotiin!

    Kuka on oikein sanonut, että elämä olisi reilua. Höh. Tervetuloa tosielämään todellakin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Lepis ja Susu!

    Niin, en todellakaan usko, että heppu on ollut neljä vuotta ilman (jollei sitten viittaa joihinkin teinivuosiinsa. Pikemminkin laskee sen varaan, että aina löytyy joku joka haluaa lohduttaa reppanaa...

    Ja maailma on vääryydellä koottu, tasan ei käy onnen tai saamisen lahjat ikinä.

    Mutta jotenkin tuntuu, että tuollainen kaunainen asenne on kasvussa kolmekymppisten miesten keskuudessa. Jaksetaan jauhaa sitä, että naisilla on nyt aivan käsittämätön valta, jota me käytämme sitten sumeilematta ja julmasti ja miehiä pompotellen... Ikinä ei ole hyvä: jos nainen ei anna, se on huono juttu, jos antaa, se antaa kumminkin jollekin "alfa-urokselle", joka ei luonnollisestikaan ole yksi näitä marisijoita. Taidan seuraavaan lastuun tarjota omaa poleemista ratkaisuani ongelmaan, heh heh.

    VastaaPoista
  6. Onnea uudelle blogikodille/ -kämpälle/-työhuoneelle!

    Eikös tämä ole sama kirjailija, joka jossain haastattelussa esitti, että miesten pakollisen armeijan rinnalla 20-30 naisilla olisi pakollinen ilotalopesti? Entäs ne naiset, jotka menee inttiin, pitäisikö heitä vastaavan määrän miehiä sitten ottaa pesti ilotaloon?

    Tuima

    VastaaPoista
  7. Siis 20-30 v. naisille.

    VastaaPoista
  8. Hei vaan ja Onnea uudelle blogillesi ! Hienolta näyttää.

    Tähän mulle-ei-anneta tai mä-en-saa-ikinä kirjalliseen keskusteluun kirjoitti melkoisen hyvän puheenvuoron tuo Tosikko:
    http://tosikko.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Kuinka tämän saisi hyväksymään WP:n?, utelee osaamaton. Yritin, mutta ilmoitti että antamassani osoitteessa on kiellettyjä merkkejä, enkä minä mitään kiellettyä nyt sinne pannut ;)

    VastaaPoista
  10. Hei Tuima ja Hirlii!! Tervetuloa!

    Joo, Tuima, sama kuunohan on kyseessä. Pitääkö tosiaan armeijan käyvien naisten tilalle saada miespuolista henkilökuntaa ja voiko seksipalveluksesta sitten kieltäytyä omantunnon syihin tms. vedoten? Voiko saada ns. varttifrigidin paperit?

    Luin tuon Tosikon kirjoituksen ja sehän oli todella täyttä asiaa, ihan vei sanat suustani. Näihin teknisiin ongelmiin taas en minä osaa vastata lainkaan, hyvä kun osaan itse käyttää Bloggeria. Mutta lisäsin nyt sellaisen vaihtoehdon, että myös pelkällä nimellä tai nimellä ja blogin url-osoitteella pääsee kommentoimaan. Ettei tarvi tuttujen anonyymeina näyttäytyä vaikka pitäisivät blogejaan missä tahansa.

    VastaaPoista
  11. Löysin sitten minäkin tänne. Kiitos vinkistä, Laura. Hapuilin kyllä kirjoitustasi linkin toivossa, mutta ilmeisesti en tarpeeksi.
    Ja onnea uudelle blogille.

    Olen tosiaankin äimistellyt tässä muutaman päivän, miten ihmeessä voi olla jokin ihmisryhmä, joka kuvittelee jonkun toisen ihmisryhmän olevan ihan vain heidän omien halujensa tyydyttämistä varten. Luin nimittäin Hesarista tämän runoilijapojan haastattelun, ja siinä hän väitti olevansa täysin tosissaan, kun ehdotti naisille pakollista bordellipalvelua miesten armeijan mallin mukaan.

    Siitä minulle puolestaan tuli mieleeni japanilaisten sotilaiden II MS:n aikana omiksi "lohtunaisikseen" kaappaamat korealaisnaiset.

    Että semmoista.

    VastaaPoista
  12. Hauskaa, että pääsit tänne, Celia! Minustakin ajatus pakollisesta bordellipalvelusta on lähinnä kammottava, joten en suostu uskomaan, että se olisi tosissaan esitetty. Mutta jotenkin kaunainen suhtauminen naisiin siitä säteilee. Nuorten naistenko pitäisi lohtua antaa "saamattomille"? I don´t think so.

    VastaaPoista
  13. Juuri tuo nuorten miesten kaunaisuus kosketti minuakin.

    Tuli ensimmäisenä mieleeni, että pitäisi näidenkin poikien ensin pistää asiat omassa päässään järjestykseen, jotta osaisivat suhtautua naisiin asiaankuuluvalla kunnioituksella. Sitten voisi onnistua tasapainoinen ihmissuhdekin, johon kuuluu antaminen ja saaminen niiden kaikissa merkityksissä.

    VastaaPoista
  14. Näinpä juuri, Calia, näinpä juuri.

    VastaaPoista
  15. Onnea uudelle blogille. Hienolta näyttää.

    VastaaPoista
  16. Kiitos, Kirsti, ja hauskaa, että tulit käymään. Ja onnittelut sinulle Pappia kyydissä -kirjan johdosta; eikös sen pitänyt ilmestymän 15. päivä kuluvaa kuuta? Odotan kovasi, että pääsisin lukemaan. Joskus tuntuu, että sinä kirjoitata kirjat, jotka minä haluaisin kirjoittaa. ; )

    VastaaPoista