sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Virtuaaliset ystäväni

Salla laittoi erinomaiseen kirjallisuusblogiinsa oikein ystävällisen arvion Tyyppiteoriasta. Samassa yhteydessä kävi ilmi, että Salla oli vähän aikaa sitten avioitunut. Uutinen täytti minut ilolla, tuntui, kun vanha tuttu olisi mennyt naimisiin. 

Itse asiassa monesti tuntuu siltä kuin tuntisin Sallan hyvinkin, vaikka tuntemus perustuu lähinnä molempien blogeissa käytyyn keskusteluun ja pariin sähköpostiviestiin. Olen harkinnut jopa paljastaa toisen minäni Sallalle, esiintyyhän hänkin omalla nimellään, joten voisi olla reilua tulla ulos kaapista hänen kohdallaan. Sittenkään en ole "uskaltanut", onhan toisaalta selkeää, että verkossa olen Muskeli-Netta, ulkomaailman minuus ei tänne ulotu.

Joskus olen tavannut blogiystäviä tosielämässäkin. Tunne ennen sovittua tapaamista on suurin piirtein sama kuin jos olisi menossa sokkotreffeille: onko hän oikeasti mukava? Mitä, jos emme tulekaan juttuun? Mitä, jos hän onkin ihmissuhdetaidoton mielipuoli?

Onneksi tapaamiset ovat olleet sitten oikein onnistuneita. Virtuaalimaailmassa mukavat ovat olleet mukavia myös "luonnossa". Livekeskustelu on ollut vähintäänkin yhtä antoisaa kuin ajatusten vaihtaminen blogien kommenttilaatikoissa.

Toisaalta nettimaailma voi vääristää mittasuhteita ja kuka tahansa voi esiintyä minä tahansa. Muistanette kuinka Pekka-Eric Auvinen (Hesarin kuukausiliitteessä julkaistun artikkelin mukaan) joutui keskusteluryhmissä suoranaisen nettikiusaamisen kohteeksi. Virtuaaliseurustelua naisen kanssa (niin; oliko hän edes todellisuudessa nainen?) seurasi äkisti henkinen väkivalta ja julkinen häpäiseminen, joka hyvin todennäköisesti edesautti Auvisen henkistä luhistumista. 

Netissä saa  myös helposti sen käsityksen, että itsen kanssa samanhenkisiä ihmisiä löytyy enemmän kuin heitä todellisuudessa on. Anonymiteetin suojissa on helppo heitellä kärjistettyjä mielipiteitä, sellaisiakin, joita ei olisi julkisesti, omalla nimellään, valmis puolustamaan.

Joka tapauksessa virtuaalimaailaman hyvä puoli on, että uusia ystäviä on mahdollista löytää, ja heitä ehtii tapaamaan silloinkin, kun aikaa on ehkä vain kymmenkunta minuuttia. Minä olen löytänyt paljon hyviä ystäviä, rakkaita kiistakumppaneita ja arvokasta vertaistukea verkosta. Siitä kiitos teille, blogia seuraavat ja satunnaistuttavat.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Pysykää kuulkaa ihmiset vaan töissä!

Varoitus: nyt tulee pahantuulista narinaa, joka todennäköisesti loukkaa monia ihmisiä. Jollet halua lukea sellaista, ohita tämä lastu.

Enpä ole monta kertaa ollut yhtä mieltä porvarihallituksemme kanssa, mutta nyt kyllä komppaan eläkeiän ylösajamista.

Ookei, myönnän, että esitys yleisen eläkeiän nostamisesta takaisin 65 vuoteen tehtiin aika tökeröllä tavalla, mutta mietitäänpä asiaa nyt hieman laajemmin.

Olemme kusessa. Talous on lamassa, ihmisiä irtisanotaan massoin ja täällä Tampereella suunnitellaan, että koululaiset ja päiväkotipiltit ruokittaisiin vastedes ilman tuoreita vihanneksia, makkaralla, puurolla ja keitoilla. Kun on pakko säästää. "Onneksi" on yksi ihmisryhmä, joka ei salli itseään poljettavan: eläköitymistä lähestyvät suuret ikäluokat. Hehän uhkaavat ihan yleislakolla nyt, kun heidän täytyisikin olla siellä työpaikalla vielä muutamia vuosia lisää, vaikka sitten osa-aikaisina.

Istutaanpa hetkeksi alas ja mietitään, mitä varten tällainen eläkejärjestelmä oikein on luotu. Käsittääkseni sitä varten, että vanhukset eivät joutuisi liriin siinä vaiheessa, kun eivät enää kykene työskentelemään. Mutta millaisia ovat tämän päivän 62-vuotiaat? Valtaosin suhteellisen työkykyisiä. Nykyiset kuuskymppiset ovat aktiivisia kuluttajia, jotka harrastavat ja matkustelevat. Eläkeaikaa ei nähdä enää sosiaaliturvana vaan ansaittuna etuna, jonka pitäisi olla mahdollisimman pitkä, hyvätuloinen ja harmiton.

Tällaisen pätkätyöläisen ja taiteilijaeläkkeestä haaveilevan (haah, haah) asuntovelallisen huoltajan silmin nykymeininki näyttää aika pelottavalta. Virkeät kuuskymppiset vievät sitten vaikka pehmeän leivän pikkulapsen suusta, että pääsisivät itse huilimaan. Miettikääpä vähän, mihin tämä johtaa.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

SEKSUAALISEN VALTAPELIN VOITTAJA?


Lapsena hänelle tarjotaan rakennussarjojen ja action-hahmojen sijaan suurisilmäisiä, pastellinvärisiä poneja ja pornomittaisia, varvastelevia pissisnukkeja.

Päivähoidossa ja koulussa oletetaan että hän on hiljaa, kun taas ”pojat ovat poikia”.

Kun hän on kasvamassa naiseksi, hänet määritellään: jos hän on hoikka, hän on lauta, jos hänellä on suuret rinnat, lehmä. Jos hän on kiinnostunut pojista, hän on huora, jos ei, niin pihtari.

Parikymppisenä hän istuu ravintolassa nuoren pojan pöytään. Poika on yrmeä, puhuu Nietzschestä ja Heideggerista. Jos hän on filosofeista eri meiltä, hän on typerä inttäjä. Jos häntä ei kiinnosta, hän on tietämätön ääliö. Jos hän ei haukkujen jälkeen tajua antaa, hän on aivoton bileprinsessa. Jos nuori filosofi ei häntä edes huomaa, häntä ei ole olemassakaan.

Jos hänellä ei käy tuuri, hän jää yksin. Hän toivoo ja uskoo löytävänsä joskus kumppanin, joka pitäisi häntä kauniina ja fiksuna, haluaisi häntä ja kehuisi. Tällaista ei ehkä koskaan tule vastaan. Tästä huolimatta hän ei syytä siitä uskontoja, toista sukupuolta tai yhteiskuntaa.

Jos hänellä ”käy tuuri”, hän löytää puolison. Puoliso kutsuu häntä rajoittuneeksi, jos hän ei halua katsella pornoa. Jos hän haluaa katsella sitä, puolison on syytä epäillä häntä uskottomuudesta ja vetää turpiin kerran viikossa ihan kaiken varalta. Jos hän lukee viihderomaaneja, ne ovat puolisosta naurettavaa todellisuuspakoa siinä, missä porno olisi ihan hyväksyttävää aikuisviihdettä. Jos hän pukeutuu mukavasti ja leikkaa vaivattoman hiusmallin, hän on verkkareihin ja hehto-teepaitaan sonnustautuneen puolison mielestä epänaisellinen. Tästä huolimatta hän ei asetu vastustamaan maahanmuuttoa Venäjältä ja Kaukoidästä sillä perusteella, että ”ne” tulevat tänne ja vievät meiltä kaikki miehet.

Kun mies eräänä päivänä lähtee nuoremman mukaan, hänelle jäävät ihanat lapset, albumillinen lomakuvia ja liian vähän vapaa-aikaa etsiä uutta kumppania.

Voi tietenkin olla, että hänellä käy myös oikeasti hyvä tuuri, ja hän löytää mukavan miehen, joka arvostaa häntä sellaisena kuin hän on, jonka kanssa nauraa samoille jutuille, kinata ja lemmiskellä sen päälle aika lyhyesti ja tavanomaisesti, mutta kuitenkin erittäin tyydyttävällä tavalla.

Mies kuolee keskimääräisesti kymmenen vuotta ennen häntä, jolloin hän on takuuvarmasti yksin yhdessä kymmenientuhansien muiden vanhojen naisten kanssa. Seksuaalisen valtapelin lopulliset voittajat ovat ne kourallinen seniilejä ukkoja palvelutalon päivätansseissa. Heistä suorastaan tapellaan. Toivotaan, että sinne yltää mahdollisimman monta sellaista, jotka eivät nuorena olleet varsinaisia alfa-uroksia.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Ratkaisuehdotus seksuaaliseen epätasa-arvoon

Lauran vaihtoehdossa hyödynnettäviä instrumenttejä.


Kun tuo Hännikäisen äidin poika nyt ilmeisen leikillään ehdotti naisille pakollista seksipalvelusaikaa bordellissa, jotta päästäisiin "seksuaalisesta epätasa-arvosta" eli siitä, että kaikki eivät saa kaikilta, rohkenen esittää oman ratkaisuvaihtoehtoni kyseiseen ongelmaan.

Onhan toden totta surullista, että kaikki miehet eivät pääse toteuttamaan miehistä perustarvettaan "vetää pulkkaa" niin usein kuin haluaisivat. On kurjaa olla ilman, on vielä kurjempaa tulla torjutuksi. Hirveän paljon aikaa tuhraantuu siihen, että yrittää saada sitten vaikka yhden illan pipparskaakkua. Se käy itsetunnollekin.

Eläinystäviemme, mm. hevosten kohdalla tämä ongelma hoidetaan kuohimalla ne urosyksilöt, joita ei haluta tai voida käyttää suvunjatkamiseen. Ehdotan samaa käytäntöä ihmissuvullekin.

No niin, rauhoittukaapa nyt arvoisat mieslukijat, älkää ihan heti lynkatko minua, vaan lukekaa ensin perusteluni. Ja luonnollisestikin kastroiminen perustuisi täydelliselle vapaaehtoisuudelle ja miehen omalle valinnalle.

Kastraatio on varsin yksinkertainen ja vaaraton toimenpide, jolla ei yleensä ole vakavia sivuvaikutuksia. Jos kastraatio suoritetaan vasta murrosiän jälkeen, ovat miehiset sukupuolimerkit jo kehittyneet yksilössä eikä ulkoapäin voi huomata, että kyseessä on ns. ruuna. Toisin kuin usein luullaan, aikuisiällä kastroidun äänikin säilyy miehisen möreänä.

Kuohimisen hyvät puolet:
  • Kastraattia ei sureta enää yhtään, ettei hänelle irtoa, vaan hän voi jatkossa suunnata energiansa muuhun yleishyödylliseen toimintaan tai sitten vain muuten miehille mieluisaan puuhasteluun, kuten biljardin tai pleikkarin pelaamiseen, urheilun seuraamiseen televisiosta, kaljalla istumiseen kavereiden kanssa jne.
  • Kastroidulla testosteronin määrä veressä vähenee; hän on siis leppoisa eikä ärsyynny helposti, aggressiot ja sitä kautta väkivallanteot ja jopa sodat vähenevät.
  • Enää ei kivuliaita tällejä ns. kulkusiin.
  • Voidaan suorittaa päiväkirurgiana paikallispuudutuksessa.

Kuohimisen huonot puolet:
  • Pysyvä ratkaisu, alkuperäinen tila ei palautettavissa.
  • Saattaa joskus lisätä painonnousua.



sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Laura paljastaa hypetysyrityksen

Hei, en olekaan kuollut! Olen siirtnyt tänne bloggeriin! Tervetuloa lukemaan.

Kävin Tampereen kirjamessuilla sunnuntaina kuuntelemassa siellä esiintyvää ystävää. Satuinpa samalla pysähtymään Viita-lavan läheisyyteen kuuntelemaan kun Savukeitaan Ville Hytönen haastatteli saman puulaakin kirjailija Timo Hännikäistä, joka on nyt saanut runsaasti mediavalaistusta julkaistuaan poleemisen pamflettinsa Ilman. Pamfletin sisältö kuuluisi noin haastattelun perusteella olevan se, että voi voi kun on epistä, että maailma on ylierotisoitunut ja naisille irtoaa ilmaisnäytteitä niin paljon helpommin kuin miehille. Onko muka näin? Ja jos on, niin mitä sitten? Pitäisikö minun kirjoittaa pamfletti aiheesta, että on epäreilua, että niin harvat voittavat lotossa? Tai että Suomessa on kylmemmät uimavedet kuin Kreikassa?

Paljastan nyt tänne tosiasian silläkin uhalla, että Ukkoni reagoi tähän voimakkaasti: naiset ovat todellakin valikoivia ja vähintäänkin yhtä paljon kuin miehet. Totuutenahan pidetään, että miehet arvioivat kaikkia kohdalleen sattuvia naisia mahdollisina pariutumiskumppaneina. Niin arvioivat naisetkin. Nainen jaottelee miehet ulkonäön perusteella kolmeen luokkaan, jotka ovat ”panisin ilman muuta”, ”voisin panna paremman puutteessa” ja ”en todellakaan panis”. Mutta vaikka nainen luokittelisi miehen ”panisin ilman muuta” –luokkaan, se ei tarkoita, että hän olisi valmis olemaan tämän kanssa silleen. Panemattomuuteen voi olla syynä esim. se, että nainen haluaa pysyä uskollisena omalle kultsulleen, pantavaksi luokiteltu mies vaikuttaa muuten ääliöltä, juuri sillä hetkellä ei hotsita tms. Miksi ihmeessä naiset eivät saisi olla valikoivia?

Hännikäinen tarjosi ratkaisuksi seksuaaliseen epätasa-arvoon mm. ”täydellistä seksuaalista vapautumista” eli että hylkäisimme parisuhdeinstutuution ja hän voisi mennä kysymään ketä tahansa naista petikumppanikseen. Okei, mutta eikö tasa-arvoon kuulu myös oikeus sanoa ei? Ja hölmökin nyt tajuaa, että pariutumiseen liittyy myös muita tunteita kuin kaunaisuutta. Järkipeli ei sovi ihmissuhdepeleihin, valitan. Toinen Hännikäisen vaihtoehto oli paluu patriarkaaliseen tiukkaan perhekuvioon: yksi mies hallitsee yhtä naista. Häh? Jos mä en saa ilmaisnäytteitä, ei kukaan muukaan saa saada? Mikä näitä nippa nappa kolmekymppisiä vaivaa? Onko siellä päiväkodissa sanottu, että kaikkien tulee aina saada yhtä paljon? Tervetuloa tosielämään!

Summa summarum: en usko, että Hännikäinen, herkkä runoilijapoika, on kirjoittanut pamflettiaan tippaakaan tosissaan tai ajaakseen edellä mainittuja asioita. Tosiasialliset pontimet kirjoittamiselle lienevät halu saada julkisuutta ja sitä kautta sitten sitä piparia yllin kyllin ja/tai tarve saada Savukeitaalle ”vetohevonen”, yksi julkaisu, jota myytäisiin yli 300 kappaletta, vrt. Etukeno ja Pääministerin morsian, jonka turvin sitten julkaista taas jotain vähemmän julkisuutta kiehtovaa.

Kaikille, joita kiinnostaa, millä perusteella miehet ja naiset valikoivat partnerinsa, saavat tai jäävät ilman, suosittelen Tyyppiteoria-nimistä sosiologian virtuaalitutkimustani.